Kahden tutkinnon opetus siirtyy Otsolan kampukselta Niskalaan Joensuussa

Kahden tutkinnon opetuksen siirtyminen Niskalaan aikaistuu alkuperäisestä suunnitelmasta (syksy 2020) niin, että kahden tutkinnon opetus alkaa Niskalassa jo 3. jakson alusta, ma 2.12.2019. Niskalaan siirtyy myös lukioryhmiä opettavia Joensuun aikuislukion opettajia sekä Riverian Joensuussa lukio-opintoja koordinoiva opinto-ohjaaja. Lukioryhmiä on jaksossaan 3-4. Lisätietoja opinto-ohjaaja Tuija Alhainen Riveria // Oppilaitospalvelut, opiskelijapalvelut p. 0500 573 243, tuija.alhainen@riveria.fi

Riverian juhlakahvit ke 23.10. opiskelijoille ja henkilöstölle

Juhlistamme kakkukahveilla Riverian palkitsemista Suomen parhaana koulutuksen järjestäjänä mahtavasta Taitaja 2019 -menestyksestä. Kakkukahvit tarjolla kuntayhtymän ravintoloissa/kahviloissa ke 23.10.2019 lounaan yhteydessä klo 10:30—14:00. Miksi juhlimme? Riveria palkittiin parhaana Taitaja2019-kilpailussa menestyneenä koulutuksen järjestäjänä. Riveriaan saatiin Taitaja2019-kilpailussa yhteensä 18 mitalia: 7 kultaa, 7 hopeaa ja 4 pronssia ( +2. sija näytöslajissa). Kilpailussa valittiin kaikkien kultamitalistien keskuudesta Taitajien Taitaja … Lue lisääRiverian juhlakahvit ke 23.10. opiskelijoille ja henkilöstölle

Opetushallituksen ohjeet kriisitilanteiden käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa

mies ja nainen kirjastossa

Kuopiossa Savon ammattiopistolla 1.10.2019 tapahtunut väkivallan teko on järkyttänyt syvästi meitä kaikkia. Tapahtuman laaja uutisointi saattaa hämmentää ja pelottaa erityisesti lapsia ja nuoria. Koska väkivallan teko tapahtui oppilaitoksessa koulupäivän aikana, on oppilaitoksilla erityisen tärkeä rooli lasten ja nuorten turvallisuuden tunteen palauttamisessa. Keskusteleminen vahvistaa turvallisuuden tunnetta Nuorelle on tärkeätä tarjota keskustelumahdollisuutta aikuisen kanssa. Keskustelun tarve voi … Lue lisääOpetushallituksen ohjeet kriisitilanteiden käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa

Ilmoittautuminen Taitaja2020-semifinaaleihin on ajankohtaista

Gradia yhteistyökumppaneineen järjestää Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtuman 11.–14.5.2020 Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa ja sen läheisyydessä Jyväskylässä. Taitaja2020-kilpailussa jaetaan Suomen mestaruuksia noin 50 eri lajissa (sis. TaitajaPLUS-lajit). Semifinaalit Taitaja2020 Jyväskylä -kilpailun semifinaalit järjestetään valtakunnallisesti oppilaitoksissa pääsääntöisesti tammikuussa viikolla 5 (27.–31.1.2020). Ilmoittautuminen Kilpailijoiden ilmoittautumisaika semifinaaleihin on 27.9.–24.10.2019. Joukkueenjohtaja ilmoittaa oppilaitoksen kaikki kilpailijat yhdellä lomakkeella semifinaaleihin. Lomake tulee Taitajan … Lue lisääIlmoittautuminen Taitaja2020-semifinaaleihin on ajankohtaista

Peltolan ohjaus- ja oppimisympäristön info

Kaipaatko Y-opintoihin-, verkko-opintoihin- tai työn hakemiseen ohjausta? Kaipaisitko hyvinvointivalmennusta, tai ohjausta elämänhallintaasi liittyviin taitoihin? Näihin saat ohjausta Peltolan Joustavasta ohjaus- ja oppimisympäristöstä Tila E265 (valkoinen talo, 2. krs) Y-Paja Anni Ihalainen on ohjaamassa ma-to klo. 13.00-16.00. Y-pajalla voit tehdä opintoja nopeutetusti tai täydentää kesken jääneitä yhteisiä opintoja itsenäisesti tai ohjatusti. Erityisopettaja on myös tarvittaessa ohjaamassa … Lue lisääPeltolan ohjaus- ja oppimisympäristön info

Vahva tunnistautuminen Wilman huoltajaliittymässä

""

Riverian Wilman huoltajaliittymässä otetaan syksyllä käyttöön vahva tunnistautuminen suomi.fi-palvelun kautta. Käytännössä kaikkien huoltajien pitää tunnistautua pankkitunnuksilla ja varmentaa näin henkilöllisyytensä. Vahva tunnistautuminen parantaa opiskelijoiden tietosuojaa Wilmassa ja käyttöönotto liittyy osana GDPR-direktiivin (Euroopan Unionin tietosuoja-asetus) toimeenpanoon Riveriassa. Syksyn aikana, Wilmaan rakennetaan opiskelijapäätöksiä: esim. opiskelijaksi ottamisen päätös, erityisen tuen, poikkeamisen ja mukauttamisen päätös. Tavoitteena on lähettää Wilman … Lue lisääVahva tunnistautuminen Wilman huoltajaliittymässä

Opiskelija ja alumni: Nyt kannustamaan Jippoa voittoon!

""

Huippujalkapallo Mehtimäellä Tervetuloa katsomaan Jippo-MiPK (Mikkelin Pallo-Kissat) -peliä lauantaina 28.9.2019 Mehtimäelle klo 15 alkaen. Pääset sisälle maksutta kertomalla olevasi Riverian opiskelija tai Riverian alumnitoimija. Tule kannustamaan JIPPO voittoon! Lisätietoja Anne Karppinen Viestintä-, markkinointi- ja myyntipäällikkö +358 50 359 8042 // anne.karppinen@riveria.fi

Riveriassa toteutetaan työturvallisuuden riskikartoitus syksyllä 2019

Riverian riskikartoitus 2019 Riskikartoitus tehdään perustutkinnon opiskelijaryhmissä opetushenkilöstön ohjaamana Riskikartoituksen tavoitteena on Tunnistaa ja arvioida työturvallisuusriskejä -> parantaa työturvallisuutta Vahvistaa opiskelijoiden turvallisuusajattelua Vahvistaa opetushenkilöstön riskikartoitusosaamista Riskikartoitus tulee tehdä ja sen tulokset palauttaa 4.10.2019 mennessä turvallisuus.riveria@riveria.fi Tiedostot Riverian riskikartoitus avainsanalista (pdf) Riverian riskartoituslomake 2019 (docx) Lisätietoja Temisevä Tapani turvallisuuspäällikkö tapani.temiseva@riveria.fi p. 0504717469  

Joensuun kaupunki jakaa avustusta kulttuuri- ja taidealan opiskelijoille

""

Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut jakaa Joensuun lahjoitusrahaston avustusta. Avustus on tarkoitettu joensuulaisille vähävaraisille lahjakkaille kulttuuri- ja taidealan opiskelijoille. Hakuaika on 2.9.–30.9.2019 kello 15.00 mennessä. Päätökset pyritään tekemään lokakuun aikana. Lisätietoa: https://www.joensuu.fi/joensuun-kaupungin-lahjoitusrahaston-avustus Tarkemmat tiedot tästä pdf-tiedostosta.