Itsenäisyyspäiväpuhe 5.12.2018, Joensuu Niskala

Niskalassa oli perinteinen itsenäisyyspäivän tapahtuma lipunnostoineen, lauluineen ja puheineen keskiviikkona 5.12.2018. Toisen vuoden kokkiopiskelijat Lea Lohtander ja Susanna Myyry olivat kirjoittaneet koskettavan puheen:


Kuuma sauna kylmän pakkaspäivän jälkeen. Kevään ensimmäiset leskenlehdet. Heinäkuun ilta-auringossa kimaltelevat järvet ja syksyn jokaisessa sävyssä loimuavat metsät. Sininen ja valkoinen. Itsenäisyys, joka kuuluu meille kaikille. Se oli joskus vain kaukainen unelma, jonka saavuttamiseksi maksettiin kallis hinta. Suunnaton menetys jätti arvet ihmisiin ja perheisiin. Moni joutui maksamaan itsenäisyydestä ja vapaudesta hengellään. Sotien karmivuudesta huolimatta, toivo ei sammunut suomalaisten sydämistä. Sytytämme huomenna kynttilät kunnianosoitukseksi sotiemme sankareille.

Suomi on nykyään vauras ja hyvinvoiva valtio, joka on noussut köyhyydestä huipulle. On hienoa, että nykyään Suomi on moniuskontoinen ja monikulttuurinen maa, ja silti se on yhtä itsenäinen kuin se on ennenkin ollut. Voimme olla ylpeitä maasta, jossa on kansalaisoikeudet, tasa-arvo ja rauha. Itsenäisyyden tuoma vapaus on meille ilmaista. Vapauden lisäksi suomalaiset saavat nauttia myös ainutlaatuisesta luonnosta sekä puhtaasta ilmasta. Rakkaus omaan kotimaahan ei koskaan katoa.

Olemme kiitollisia menneiden sukupolvien uurastukselle maamme hyväksi. Me nuorempi sukupolvi haluamme tehdä töitä veteraanien ja menneiden sukupolvien rakentaman itsenäisen maan sekä sen arvojen hyväksi. Haluamme säilyttää maassamme vallitsevan rauhan ja turvallisuuden tunteen myös jälkipolville.

Mitä itsenäisyys on? Pidempikin tovi kului tätä miettiessämme. Totesimme, että itsenäisyys on niin iso asia, ettei sille löydy sanoja. Vaikka emme osaa sitä kuvailla, voimme yrittää ymmärtää sitä paremmin laulujen avulla. Nyt toivotan teille hyvää itsenäisyyspäivää ja menestystä tuleville vuosille.

Lea Lohtander ja Susanna Myyry 17hotravA