Lieksa

Riveria, Lieksan koulutusyksikkö sijaitsee yhdellä kampuksella. Kampuksemme sijaitsee noin yhden kilometrin päässä Lieksan keskustasta, joten lähistöllä on paljon erilaisia palveluja ja harrastusmahdollisuuksia.

Kuhmonkatu 32, 81700 LIEKSA

Asuminen

Riverian opiskelijat voivat hakea Lieksasta asuntolapaikkaa lukuvuodeksi kerrallaan. Asuntolapaikat jaetaan tapauskohtaisesti saatavuuden mukaan, ensimmäisenä alaikäisille hakijoille. Asuntolapaikasta ilmoitetaan valituille yhteishaun / joustavan haun opiskelijaksi ilmoittautumisen päätyttyä. Kesken lukuvuoden hakevien hakemukset käsitellään n. viikon sisällä hakemuksen jättämisestä. Asuntolaan ei voi saapua ilman myönteistä päätöstä. Lemmikkien pitäminen asuntolassa ei ole sallittua.

Lieksassa on yhteensä 64 asuntolapaikkaa, joista 34 on sijoitettuna kerrostalossa sijaitseviin vuokra-asuntoihin Sammonkadulle, jossa asunnot ovat kaksioita tai kolmiota. Yhdessä huoneessa on paikka kahdelle opiskelijalle. 30 asuntolapaikkaa on sijoitettu Riverian omaan rivitalokiinteistöön Rauhalantielle. Molemmissa asuntoloissa keittiö- ja kylpyhuonetilat ovat yhteiset 4-6 opiskelijalle.

> Lisätietoja asuntolastamme

Lisäksi Lieksassa on tarjolla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja vapailta markkinoilta.

Harrastaminen

Lieksassa on paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Lähellä oppilaitosta ja asuntolaa sijaitsevat mm. kirjasto, uimahalli, urheilukenttä, jäähalli (Lieksa Areena) sekä syksyllä 2018 valmistunut liikuntahalli.

Lähistöllä on paljon hiihtolatuja sekä 9-väyläilnen frisbeegolf-rata. Toinen, 18-väyläinen frisbeegolf-rata sijaitsee muutaman kilometrin päässä Timitran hiihtokeskuksessa, jossa on myös 30-paikkainen ampumarata sekä hyvä latuverkosto. Lieksassa on myös tennishalli sekä runsaasti kuntoratoja ja retkeilyreittejä. Riihivaaran hiihtokeskuksessa voit harrastaa myös mäkihyppyä.

Kansalaisopiston tarjonta on myös monipuolista ja harrastustoimintaa tarjoavat myös erilaiset seurat sekä musiikkiopisto. Lieksan Elokuvat tarjoaa säännöllisesti elokuvaelämyksiä Lieksan Kulttuurikeskuksen Brahe-salissa.

Kolin kansallispuisto ja laskettelurinteet sijaitsevat n. 95 km päässä Lieksan keskustasta, talvella jäätien ollessa auki matkaa on vain n. 40 km.

Lieksa tunnetaan myös vaskimusiikin pääkaupunkina ja heinäkuussa Lieksan Vaskiviikko kerääkin joka vuosi maailman parhaimpia vaskisoittajia ainutlaatuiseen ympäristöön Lieksaan!

Lisätietoja Lieksasta

 

Yhteystiedot riveria.fi -sivustolla

Linkit