Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opinnot
Tutkintosi takaa sinulle yleisen jatko-opintokelpoisuuden eli voit hakea ammatillisella tutkinnolla sekä ammattikorkeakouluun että yliopistoon ja mille tahansa alalle. Korkeakouluhaussa voit hakea useampaan hakukohteeseen kerralla, mutta voit ottaa korkeintaan yhden paikan vastaan.
Lisätietoa hakemisesta ja tarjolla olevista koulutuksista löydät kattavimmin opintopolusta.
Riveriassa järjestetään kaikkien hakuaikojen aikana ohjaustilaisuuksia, joissa neuvotaan hakemiseen liittyvissä kysymyksissä. Löydät tiedot tilaisuuksista tältä sivulta.
Korkeakouluun voi päästä todistuspisteillä
Voit tulla valituksi ammattikorkeakouluun myös ammatillisen perustutkinnon todistuspisteillä, jos tutkinto on suoritettu 1.8.2015 jälkeen. Ammattikorkeakoulut käyttävät pääväylänään todistusvalintaa valitessaan uusia opiskelijoita tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Todistusvalinta perustuu ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon arvosanojen pisteyttämiseen.
Ammatillisesta perustutkinnosta todistuspisteet lasketaan yhteisten tutkinnon osien ja todistuksen painotetun keskiarvon perusteella. Seuraa mihin mennessä sinun tulee olla valmistunut, jotta olet mukana todistusvalinnassa. Tämän tiedon sekä lisätietoa pisteytyksestä löydät täältä.
Todistusvalinnan rinnalla säilyvät valintakoe ja muut osaamisperustaiset valintaväylät, mitkä laajentavat mahdollisuuksia saada opiskelupaikka. Digitaalinen amk-valintakoe ei välttämättä edellytä ennakkovalmentautumista, eikä siihen liity ennakkomateriaalia tai -tehtäviä. Digitaalista valintakoetta varten tarvitset mukaasi kannettavan tietokoneen.
Lisäksi jotkut korkeakoulut käyttävän valinnan perusteella ns. valintakurssia. Jotkut taas sisällyttävät valintakokeeseen ennakkotehtäviä. Tutustu omien hakukohteidesi valintaperusteisiin tarkemmin ko. korkeakoulun nettisivuilla ja opintopolussa.
YouTubesta löytyy videoita, joissa kokeisiin osallistuneet kertovat omakohtaisia kokemuksiaan ja jakavat vinkkejä valintakokeisiin valmistautumisesta.
- Matemaattisiin tehtäviin valmistautumiseen löydät vinkkejä mm. täältä.
- AMK valintakoe Looginen päättely – YouTube
Avoimen väylä
Tutustu avoimen ammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston tarjoamiin vaihtoehtoihin. Uusi osaamisperusteinen väylä korkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi eli ns. avoimen väylä on entistä laajemmin käytössä. Avoimen väylässä suoritetut opinnot antavat mahdollisuuden hakeutua näiden opintojen perusteella tutkinto-opiskelijaksi. Lisätietoa avoimen yliopiston vaihtoehdoista sekä avoimen ammattikorkeakoulun vaihtoehdoista löydät opintopolusta.
Saman tyyppisinä avoimen väylinä toimivat myös Riverian opiskelijoille tarjolla olevat väyläopinnot.
Tutustumisvierailut korkeakouluihin
Korkeakoulut esittelevät jatko-opintomahdollisuuksia syksyisin Riveriassa järjestettävissä Tulevaisuuden duuni – työelämä- ja jatko-opintotapahtumissa ja keväisin järjestettävissä Pestuu-tapahtumissa.
Sinun on mahdollista lisäksi käydä korkeakouluissa paikan päällä tutustumassa oppilaitoksiin ja koulutuksiin. Helpointa on osallistua avoimien ovien päiviin. Tutustumisretkistä tiedotetaan erikseen tarkemmin wilmassa ja/tai sähköpostilla.
Lisätietoa Karelia-ammattikorkeakouluun tutustumisesta
Lisätietoa Savonia-ammattikorkeakouluun tutustumisesta
Lisätietoa Itä-Suomen yliopistoon tutustumisesta
Lisätietoa Kajaanin ammattikorkeakouluun tutustumisesta
Tiedot kaikkien ammattikorkeakoulujen avoimien ovien päivistä löydät täältä.
Korkeakoulujen yhteishaku
Korkeakoulut järjestävät vuosittain yhteishaut syksyisin ja keväisin. Tammikuussa haetaan korkeakoulujen vieraskielisiin koulutuksiin ja Taideyliopistoon, myöhemmin keväällä muihin korkeakouluihin. Syksyllä kaikkiin koulutuksiin haetaan samassa haussa. Löydät lisätietoa tarkoista hakuajoista ja muista yhteishaun päivämääristä täältä.
Yliopistojen todistusvalintojen käyttöönotto yhteishaussa
Jos olet ylioppilas, huomioidaan myös yliopistohaussa todistuspisteet. Sen sijaan ammatillisista tutkinnoista ei saa yliopistoihin todistuspisteitä. Tällöin vaihtoehtona on osallistua valintakokeisiin tai hakeutua tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston polkua. Avoimen yliopiston polkuopinnoista löydät lisätietoa jokaisen yliopiston omilta nettisivuilta.
Yliopistojen opiskelijavalinnat
Pärjääkö ammattikorkeakoulussa amispohjalla?
Ammattikoulusta voi jatkaa myös yliopistoon
Lisäopintoja Riveriassa
Jos korkeakouluopiskelu ei ole sinua varten, voit hakea myös ammatti- tai erikoisammattitutkintoon tai parantaa työllistymismahdollisuuksiasi suorittamalla lisäkoulutuksia tai lisää tutkinnon osia koulutukseesi. Toki myös ammatin vaihtaminen on mahdollista.
Oppisopimuskoulutus
Työpaikalla tapahtuvaa oppimista voit tehdä koulutussopimuksella, joustavalla oppisopimuksella tai oppisopimuksella. Joustava oppisopimus ja koulutussopimus voivat vuorotella opiskelun aikana. Tällöin voit välillä olla perinteisesti myös ”koulun penkillä” oppimassa, välillä saada palkkaa joustavan oppisopimuksen jaksolla ja välillä olla koulutussopimuksen turvin työpaikalla oppimassa.
Jos tuo perinteinen oppilaitoksessa opiskelu ei ole sinulle paras tapa oppia ammatti, voit suorittaa myös koko tutkinnon työelämässä oppisopimuskoulutuksessa.
Tutustu oppisopimuskoulutukseen
Väyläopinnot
Jos haluat tutustua kouluopintoihin, parantaa opiskeluvalmiuksiasi korkeakoulussa tai suorittaa jopa vuoden korkeakouluopinnot ammatillisten opintojesi lomassa, voit suorittaa niitä väyläopintoina. Parhaimmillaan saat työstäsi palkaksi varman jatko-opintopaikan ilman pääsykoetta. > Lisätietoa
Vastaavia opintoja voit opiskella myös avoimessa ammattikorkeakoulussa mutta tällöin ne ovat maksullisia.
Myös yliopistoon voi edetä avoimen kautta
Tiesitkö, että Riveria tarjoaa myös avoimen yliopiston opintoja osana väyläopintoja?
Ulkomaille opiskelemaan
Päävastuu ulkomailla opiskelun järjestelyistä on sinulla itselläsi. Varaa hakemiseen ja asioiden selvittelyyn vähintään vuosi aikaa. Vertaile maita, oppilaitoksia ja niiden tarjontaa ja selvitä, millaiseen työhön tutkinto valmistaa ja onko se käypäinen myös Suomessa. Selvitä kustannukset ja miten rahoitat opintosi. Järjestelyt vaativat omatoimisuutta, aikaa ja vaivaa!
Joidenkin maiden suurlähetystöt tai kulttuuri-instituutit tarjoavat neuvontaa korkeakouluopiskelusta tietyssä maassa.
Lisätietoa erityisesti Euroopan alueella opiskelusta löytyy paljon täältä: European Commission
sekä laajemmalti eri maissa opiskelusta täältä: Maailmalle.net etusivu – Maailmalle.net
Katso kansainvälisyystarinoita täältä:
Pieniä supertekoja – tarinoita kansainvälistymisestä – YouTube
Kaipaako sivu päivittämistä?