Lieksan asuntola

Lieksan asuntolat

Lieksassa on yhteensä 64 asuntolapaikkaa, joista 34 on sijoitettuna kerrostalossa sijaitseviin vuokra-asuntoihin Sammonkadulle.  Asunnot ovat kaksioita tai kolmiota. Yhdessä huoneessa on paikka kahdelle opiskelijalle. 30 asuntolapaikkaa on sijoitettu Riverian omaan rivitalokiinteistöön Rauhalantielle. Molemmissa asuntoloissa keittiö- ja kylpyhuonetilat ovat yhteiset 4-6 opiskelijalle.

Riverian opiskelijat voivat hakea Lieksasta asuntolapaikkaa lukuvuodeksi kerrallaan. Etusijalla ovat oppivelvolliset alle 18-vuotiaat opiskelijat, joilla on pitkä koulumatka tai huonot kulkuyhteydet, mutta joilla on kuitenkin mahdollisuus matkustaa viikonlopuksi kotiin. Valinnassa huomioidaan myös hakijan kotipaikan ja opiskelijapaikan etäisyys ja kulkuyhteydet. Asuntolapaikan myöntämisessä voidaan huomioida myös sosiaaliset perusteet. Asuntolaan ei voi saapua ilman myönteistä päätöstä. Lemmikkien pitäminen asuntolassa ei ole sallittua.

Asuntolassa asuminen on maksutonta perustutkinto- ja TUVA-koulutuksessa opiskeleville (pois lukien työvoimapoliittisena koulutuksena opiskelevat). Asuminen asuntolassa edellyttää opiskelijalta säännöllistä koulunkäyntiä ja opintojen etenemistä.

Asuntolatoiminnalla on yhtenäiset toimintaohjeet kaikissa koulutuskuntayhtymän asuntoloissa. Ottaessaan asuntolapaikan vastaan opiskelija sitoutuu noudattamaan asuntolassa asumiseen liittyviä ohjeita. Toimintaohjeiden rikkomisesta voi seurata asuntolasta erottaminen.

Huoneiden varustus:

  • kirjoituspöydät, tuolit
  • vaatekaapit
  • verhot
  • sängyt ja patjat

Ota mukaan:

  • liinavaatteet
  • täkki ja peitto
  • kylpy- ja käsipyyhe
  • henkilökohtaiset hygieniatuotteet
  • ruuan valmistukseen tarvittavat astiat sekä ruokailuvälineet

Majoittuminen

Asuntolaan majoittumisesta ilmoitetaan ennen koulutuksen alkamista. Majoittua voi myös sopimuksen mukaan. Jotta majoittautuminen sujuisi mahdollisimman sujuvasti, toivomme, että ilmoitat tulostasi etukäteen asuntolaohjaajalle.

Asuntolaohjaaja on sijoittanut asukkaat huoneisiin asuntolapaikkahakemuksissa esitettyjen toiveiden pohjalta. Pyrimme vastaamaan kaikkiin asumiseen liittyviin kysymyksiin ensimmäisten päivien aikana. Kaikille asuntolan asukkaille järjestetään infotilaisuus asuntolasta, ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Asuntola on suljettu viikonloppuisin ja loma-aikoina.

Mikäli sinulla on pakottava syy asua asuntolassa viikonloppuna tai syys-, joulu- tai talviloman aikana, on siitä aina ilmoitettava asuntolaohjaajalle. Jos olet alaikäinen, viikonloppu ja loma asumiseen tarvitaan lupa huoltajaltasi.

Vaatehuolto

Molemmissa asuntoloissa on oma pesutupa, josta opiskelijat voivat itse varata ajan pyykin pesulle. Rauhalantien asuntolan pyykkikone on automatisoitu ja siihen ei tarvitse omia pesuaineita, vaan asuntolaohjaaja huolehtii, että koneessa on pesuainetta.

Verkkoyhteydet

Molemmissa asuntoloissa on nettiyhteys, jota opiskelijat voivat käyttää.

Liikuntamahdollisuudet ja vapaa-ajantoiminta

Opiskelijoilla on mahdollisuus käydä edullisesti uimahallissa sekä kuntosalilla esittämällä opiskelutodistuksen. Jäähalli, uimahalli sekä liikuntahalli sijaitsevat vain 500 metrin päässä Sammonkadun asuntolasta. Kävelymatkan päässä on myös uimaranta, urheilukenttä, frisbeegolfrata sekä ulkoilureittiverkosto. Rauhalantieltä matkaa liikuntahallille ja koululle on noin 4 kilometriä.

Asuntolaohjaaja järjestää myös toimintaa ja hänelle voi esittää toiveita. Asuntolaohjaajan toimisto sijaitsee Rauhalantien asuntolassa.

Asuntolapaikan hakeminen

Voit hakea asuntolapaikkaa opiskelijatietojärjestelmä Wilmassa (https://riveria.inschool.fi/). Wilman tunnukset saat vastaanottaessasi opiskelupaikan Riveriassa. Ohje asuntolapaikan hakuun: Asuntolapaikan-hakeminen-Wilmassa-opiskelijat.

Kun tulet ulkomailta opiskelemaan ja asumaan Suomeen, sinun on noudatettava Suomen ulkoministeriön ja valtioneuvoston ohjeita maahan saapumisesta.

Muut asumisvaihtoehdot

Vuokra-asuntoja voi kysyä seuraavasti:

Yhteystiedot
Ilkka Kukkonen
asuntolaohjaaja
+358 50 5736753
ilkka.kukkonen@riveria.fi